MisMeNyOllaa

Ateena on kaupunki, jossa eri kansalaisuuksia on joka lähtöön. Melske ja meteli on aikamoista. Liikenteessä on paljon moottoripyöriä ja autoja. Polkupyöriä ei laisinkaan. Kaupunki-ilma ei kylläkään vaikuta niin pakokaasuiselta, kuten Tiranassa. Pääasiassa ihmiset ovat olleet kohteliaita ja avuliaita, budapestimaiseen töykeyteen emme ole täällä törmänneet. Sen sijaan olemme hiukan saaneet seurata ennenaikaisia parlamenttivaalivalmisteluja, jotka järjestetään täällä talouskriisin vuoksi. Näyttää paikoitellen aikalailla tulisieluisemmalta touhulta, jossa ei ääntä ja tehosteita säästellä. Pääsemme nippanappa lähtemään alta pois ennen varsinaisia vaaleja. Kaduilla kulkeminen on Ateenassa tuntunut edelleen varsin turvalliselta, vaikka välillä vastaan kävelee todella monenmoista hiihtäjää ja pikkukaduille ei iltasella kannata eksyä.

Kissakala oli hyvää

Pergamos-hotelli Acharnon kadulla - muutaman minuuttin matka Omonia-aukiolle

Täytyy vähän mainostaa tätä pientä Pergamos-hotellia, jossa asustamme siis 40 euron (ateenalaisittain edulliseen) vrk-hintaan. Hotelli on siisti, aamupala runsas, henkilökunta ystävällistä ja sijainti on keskeinen. Huoneessa on jääkaappi, langaton nettiyhteys, ilmastointi, tv, parveke ja jopa hiustenkuivain. Siivoavat huoneet päivittäin ja vaihtavat pyyhkeet – mikä kylläkin tuntuu meistä hiukan jopa turhalta,  sisäsiistejä kun olemme.

Rannat ovat melko tyhjiä, vaikka ilman ja meren lämpötilat vielä hellivät

Tänään vietimme aikaamme Ateenan rannalla, minne keskustasta pääsi sähköjunalla.  Lämpöä oli 27 astetta ja aurinko hellitteli täydeltä taivaalta. Olemme siis aika kivasti päässeet syksyä pakoon.

Ateenassa...

...on nähtävää...

...ja katseltavaa useammaksi päiväksi

Madventures-matkaoppaassa kehotetaan hankkimaan uskottava rusketus ennen näihin maihin menoa, jotta näyttäisi hööpöttäjien silmissä siltä, että on ollut maassa jo pidempään, eikä ole enää niin helposti höynäytettävissä.. Mutta niin vain on, että yrityksestä huolimatta Elliin ei rusketus ole tarttunut. Auringolle alttein decolteekin on tullut vain punaiseksi. Ehkä pitäisi turvautua purkkirusketukseen täälläkin. Jouni sentään alkaa olla melko paahtunut. Ja lopuksi…

Tunnista lintu (?)

Lämmöstä nauttien

Thessalonikista lähdimme junailemaan kohti Ateenaa (n.500 km). Ulkoisesti juna ei oikein vakuuttanut, mutta sisältä se oli oikein siisti. Saavuimme täysin aikataulussa ja sujuvasti Ateenaan. Juna oli lähes täynnä, joten paikkaliput olivat tarpeen.

IC-juna Thessalonikista Ateenaan

Etukäteen olimme katsoneet netistä, että Filoxenia hotelli päärautatieaseman lähistöllä (40 e/yö) saattaisi olla ensimmäinen rasti, johon suunnistamme.  Aamupala ja ilmainen netti sisältyivät hintaan, joten jäimme yöksi. Hotelli sinänsä ei ollut kummoinen, mutta mm.  patjan jouset, jotka pyrkivät vapauteen saivat meidät jo samana iltana kyselemään majoitusmahdollisuuksia myös muista lähistön hotelleista. Hotellitarjontaa tuntui olevan riittämiin ja Omonia-aukion lähistöllä sitten pörräsimme ja ihmettelimme Ateenan vilinää verkkokalvot kuumeisina. Osa hotelleista tarjosi huonetta myös alle 40 e, mutta kriteereinämme olivat ilmainen internet ja aamupala. Hiukan sivummalla oli hotellin edustalla “sisäänheittäjinä” vähäpukeisia naishenkilöitä ja nimenäkin “Action hotel”.  No vaihdoimme suuntaa takaisin lähemmäksi pääkatuja. Illalla ne kadut, jotka vaikuttivat turvattomilta, olivat seuraavana aamuna jo täynnä ihan normaalin näköisiä kansalaisia.

Katuvilinä on täällä suuresta määrästä huolimatta suht' asiallista...

...ja välillä voi käydä halailemassa poliiseja (joita näkyy paljon), jos tuntee olonsa turvattomaksi

Eilen illalla kävellessämme kohti hotellia tapasimme varsin mukavan oloisen suomalaisen pariskunnan Ilomantsista. Anne ja Timo kertoivat reissustaan ja kommelluksesta, joka sattui heille, kun olivat saapuneet laivalla Ateenan satamaan ja sieltä taksilla hotellille. Poistuessaan taksista hotellin kohdilla, oli yksi reppu erittäin arvokkaine sisältöineen unohtunut taksiin. Timo kertoi, että Ateenassa on useita tuhansia takseja ja piti lähes varmana, että kamera, lomakuvat ym. sisältö on nyt mennetetty.  Taksikuski oli kuitenkin palauttanut repun avaamattomana ja koskemattomana muutaman tunnin sisällä hotelliin, jonka eteen oli pariskunnan jättänyt.  Hmm… luotettavaa taksipalvelua sanoisin

Täytyy sanoa, että oli kyllä mukava törmätä suomalaisiin, kun heitä ei ole liiemmin aikaisemmin tällä reissulla kohdallemme osunut. On varsin mukavaa höpistä niitä näitä ja jakaa kokemuksia välillä ihan selvällä suomella.

Tänään sitten poikkesimme ihastelemassa ”kauppahallia”, joissa tuntuu olevan sitä todellista kaupanteon meininkiä. Ateenan “kauppahalli” ei ollut poikkeus. Kymmeniä metrejä kalatiskejä ja lihatiskejä. Kalmareita, rapuja, hyvin monenlaisia kaloja ja kaikki hyvin tuoreita. Myyjät huusivat kurkku suorana kaupitellen kovaäänisesti tuotteitaan. Varsin mukava tunnelma. Lihapuolella löytyi nyljettynä jänistä, lammasta, sikaa, nautaa ym.  ja kaikki paloiteltiin silmien edessä lihapölkyllä asiakkaalle sopivaksi. Nam…mikä meininki, toteaa kasvissyöjä.

Paikallisen kauppahallin kala- ja äyriäistarjonnassa...

...riitti mielenkiintoa ja kymmenittäin myyntitiskejä...

...myös lihatarjonta vakuutti tuoreudellaan

kasvissyöjänkin tuli melkein nälkä täällä kävellessä

Seuraavaksi lähdimme hivuttautumaan kohti Akropolis-kukkulaa, joka sijaitsee aivan kaupungin sydämessä. Seurasimme turistiletkaa, joka vaelsi kujia ja pieniä katuja pitkin yhä ylemmäksi. Omaa karttaa ei jaksanut kaivaa esiin, sillä lämpöä ja hikeä oli tänä kuumana, aurinkoisena päivänä rittämiin. Paras kaveri oli iso vesipullo ja hetken viivähdys varjossa.

Akropolis-kukkulalta ...

...on aivan huikeat näkymät joka suuntaan

Turisteja oli liikkeellä ajankohtaan nähden todella paljon. Toisaalta tämä saattaa kuumimpaan kesäaikaan olla sellainen pätsi, että kukaan täysjärkinen ei näissä maisemissa viivähdä.  Nyt tällainen 26-27 astetta tuntui ylhäällä varsin siedettävältä. Pääsylippu Akropolikselle oli 12 euroa / hlö; se sisälsi myös monta muuta kohdetta.

Akropolisin Parthenon (Neitsyt Athenen temppeli) ja "nuoripari"

Väkeä ja eri kansallisuuksia tuntui riittävän välillä tungokseen asti

Afrodite(t)

Akropolis-kierroksen jälkeen suuntasimme hotellille; harmaa rak. vas.ylh. :-)

Ateena kaupunkina ei ole mikään kaunis, mutta kun kipeää Akropolis-kukkulalle ja katsoo ympärilleen, niin kaupunki näyttäytyy puhtaana ja kauniina.

Eilen, lauantaina, lähdimme kohti Kreikkaa, tai emme kyllä aamulla olleet varmoja, minne tiemme päätyisi. Herättyämme pakkasimme ja lähdimme kävelemään bussi-asemalle, mikä oli kahden kilometrin päässä. Puolimatkassa huomasimme, että olimme unohtaneet palovaroittimemme huoneeseen, joten Jouni palasi hakemaan sen. Kymmeneltä lähtevään bussiin kuitenkin ehdimme ja puolentoista tunnin kuluttua olimme Bitola-nimisessä kaupungissa Kreikan rajan tuntumassa. Tie kulki vuoristossa, mutta nyt vuoret olivat suurelta osin tiheän pusikon peittämiä.  

Bitola ei näyttänyt ollenkaan mukavalta, joten ei muuta kuin seuraavaa kohdetta zoomaamaan. Kartat, joita käytimme olivat hyvin huonoja, tulostettu jossakin nettikahvilassa ja hädin tuskin paikan nimet näkyivät. Mutta tarpeen kartat olivat, sillä niiden avulla pystyi selvittämään englantia osaamattomienkin kanssa (joita muuten Makedoniassa tuntui riittävän), mihin ollaan pyrkimässä. Olimme luulleet, että tuolta Etelä-Makedonian isosta kaupungista pääsisi helposti sukulaiskansan pariin Kreikan puolelle, mutta niin ei vain ollut. Ei busseja tai junia Kreikan suuntaan…muualle kuitenkin. Käsittääksemme Kreikka ja Makedonia eivät ole oikein väleissä. Kreikkalaisille Makedonia tarkoittaa heidän oman maansa pohjoista osa-aluetta, jossa asuu myös makedonialaisia ja kreikkalaiset eivät ole hyväksyneet Makedonia-nimen käyttöä ex-Jugoslavian alueen Makedoniasta…Heh… monimutkaisia nämä kansojen suhteet täällä Balkanilla, joten tuliko tämä nyt riittävän monimutkaisesti selvitettyä.

No kyselyiden jälkeen kävi siis selväksi, että taksi olisi ainoa vaihtoehto. Näissä kaikissa maissa taksikuskien homma on meidän näkökulmastamme jotenkin huvittava; kuskit seisoskelevat pitkin katujen varsia ja huutelevat: ”Taxi, taxi, taxi Skopje” On vaikea kuvitella, että Suomessa taksikuskit huutelisivat potentiaalien asiakkaittensa perään. Luulisi näissäkin maissa ihmisten ihan itse ymmärtävän, jos tarvitsevat taksia. No, nyt me kerrankin tarvitsimme taksin. Ilmeisesti pimeä taksikuski pyysi meiltä 25 euroa viedäkseen meidät Florinaan, Kreikan puolelle. Me kävelimme virallisempien autojen puoleen, mutta siellä kolme ensimmäistä kuskia ei osannut englantia sanaakaan. Sen verran sitten ymmärsimme, että heistä kellään ei ollut Kreikan viisumia, joten eivät voineet lähteä meitä viemään. Yksi kuski sitten soitti jollekin ja ykskaks’ siinä oli kaksi taksia, johon meitä ohjattiin. Yksi veti Jounia kädestä toiseen suuntaan, toinen houkutteli toiseen suuntaan. Oli vain valittava toinen ja kestettävä kiukkuinen kommentointi. Maksoimme tuosta 30 km:n matkasta 20 euroa (ja varmaankin vielä hiukan ylihintaa). Taksikuskilta kyselimme matkalla edelleen Makedoniasta ja Kreikasta. Vastaukseksi saimme kuulla, että ”taksikuski on kaikkien kaveri”, mutta muilla on hiukan ”politics problems”.

Kauppojen kyltit Kreikassa kertovat mitä sieltä löytyy

Näin pääsimme Kreikan puolelle, tietysti passitarkastusten jälkeen. Florinessa kyselimme jatkoyhteyksiä Ateenaa kohti, sillä ajattelimme voivamme vielä matkustaa, kun oli vauhtiin päästy. Mutta pienessä kreikkalaiskaupungissa ei ollut bussiasemaa, vaan busseja seisoi yhdellä kadulla, johon meidät ystävälliseti johdatettiin lähes kädestä pitäen. Sen selvittäminen, milloin ja mihin autoja lähtisi, oli lähes mahdotonta. Nimet, paikat ja kaikki on kirjoitettu pääosin kreikaksi ja ongelma oli yht’äkkiä nuo kreikkalaiset aakkoset. Bussimatkojen hinnatkin tuntuivat korkeilta. Menimme juna-asemalle ja sieltä oli juuri lähdössä juna tänne Thessalonikiin, Kreikan toiseksi suurimpaan rannikkokaupunkiin. Äkkiä liput luukulta ja junaan. Lähes kolmen tunnin junamatka ja täällä ollaan taas lämpimässä, 26 asteen lämmössä.

Vanhan Kreikan historian palasia siellä täällä kaupungissa

Juna-asemalta ulos tultuamme ei enää vastassa ollutkaan huoneentarjoajia, vaan suurkaupunki. Ensimmäisessä edessämme olevassa risteyksessä seisoi iso uudehko albanialaisbussi ja kuski huuteli itselleen asiakkaita – oli lähdössä Tiranaan ja matkan olisi saanut 25 e/hlö/suunta. Koska kuski oli juttutuulella niin hän kertoi myös lähimpien ja halvimpien hotellien suunnat ja hinnat eli alkoi huoneen metsästys. Kävimme kyselemässä hintoja ja katsomassa huoneita. Lopulta päädyimme hotelliin, jonka yöhinnaksi saimme tingittyä 30 euroa. Se taas vahvistui, että ei kannata koskaan tarrautua ensimmäisiin hintoihin ja tarjoajiin, vaan sitkeästi kävellä ja katsella, että saa lähemmäksi mieleisensä ratkaisun. Näin mekin säästimme eilen kolmekymppiä

Kilometrittäin rantaa ja kirkkaan näköistä merta

Tällaisessa luukussa tällä kertaa

Meillä on tiivis matkustusvauhti, kuten huomaatte, sillä nyt olemme jo Makedoniassa Ohrid´n kaupungissa. Kaupunki sijaitsee ison ja erittäin kirkasvetisen Ohrid-järven rannalla, mihin juuri noin kuukausi sitten upposi laiva ja monia menehtyi. Puolet tästä järvestä kuuluu Albanialle ja puolet Makedonialle. Kaupunki on kaunis ja jostakin syystä täällä on miellyttävä ilmapiiri – kaikki ovat olleet ylitsevuotavan kohteliaita ja mukavia. No, suomalaisista tuntuvat pitävän – heti rajalla poliisi sanoi, että me suomalaiset ollaan hänen suosikkejaan. (Liekö suomalaisten Yk-sotilaiden ansiota?)

Pikkubussin ikkunasta Albaniassa, jossakin korkealla

Tiranassa lähdimme hotellistamme aamuvarhain bussipysäkille, josta lähtivät pikkubussit Makedonian rajalle. Hotelllin emäntä oli selvästi vaivautunut meistä, kun olimme niin outoja: halusimme maksamastamme summasta kuitin (höh) ja toisekseen emme halunneet, että lähtiessämme hotellista kaupungille, niin he menivät huoneeseemme siivouksen nimissä (mitään ei oltu siivottu) ja jättivät avaimen oveen. Tirana muutenkin oli iso, sekava ja pakokaasuinen, emmekä oikein mieltyneet siihen.

Pikkubussilla (taxi-bussi) siis päästelimme noin 100 km:a. Tie kulki valtavassa vuoristossa ja välillä olisi tehnyt mieli huutaa kuskille, että lopeta se hullu ohittelu mutkaisella tiellä hirvittävien kuilujen partaalla, mutta parempi oli vaan katsella ulos ja toivoa, että juuri tänään tämä kuski autoineen pysyy tiellä. Välillä pysähdyttiin äimistelemään kolaria koko matkustajakaartin voimin ja miehet ehtivät siinä samalla polttaa tupakan tai kaksi.

Tallustelua kohti Makedonian rajatarkastusta

Bussi jätti meidät kolmen kilometrin päähän Makedonian rajasta. Vaihtoehtona oli kävellä rajalle rinkat selässä tai nousta risteyksessä odottavan Mersumiehen kyytiin. Me valitsimme jälkimmäisen ja saimme sen kyllä huomata lompakossamme. Kolme kilometriä maksoi lähes puolet siitä, mitä olimme sadasta kilometristä maksaneet. Mersumiehen autosta noustuamme kävelimme ensin Albanian rajatarkastukseen ja sen jälkeen parin sadan metrin päähän Makedonian tulliin. Sen jälkeen piti taas ottaa taksi päästäkseen tänne Ohridiin. Kaiken kaikkiaan kulutimme tänään 31 euroa matkoihin.  Albanian rahayksikkö on Leka ja Makedonian Dinaari, mutta molemmissa maissa voi maksaa usein myös Euroilla.

Vanhaa kaupunkia rannassa

Olimme niin ajoissa liikkeellä, että olimme täällä Ohridissa jo ennen puoltapäivää. Emme ehtineet kävellä kuin hetken, kun kaksi polkupyöräsankaria jo pörräsi ympärillämme tarjoamassa huonetta tai asuntoa. Näillä oli siis fillarit, että saivat nopeammin uhrinsa kiinni. Tuli siihen joku mammakin miehensä kanssa tarjoamaan huonetta. Mamma laittoi kaikkensa peliin huulipunasuineen: väitti toisia tarjoajia valehtelijoiksi ja kehui miehensä olevan professori – ihan kuin sillä nyt olisi väliä, vaikka olisi ollut itse paavi. No, eihän paavilla tietysti vaimoa olisi…No tarjosi ilmastoitua asuntoa 10 e/yö, mutta 10 min kävelymatkan päästä keskustasta ja rannasta poispäin. Päätimme lähteä katsomaan ensin rauhassa rantaa ja katsella samalla apartmani-kylttejä. Se toinen fillarisankari, vähän näädän näköinen, vaan seurasi vierellä ja selitti kaupungin nähtävyyksiä, kuin olisi ollut henkilökohtainen kaupunkiopas. Viimein lähdimme katsomaan hänen tarjoamaansa asuntoa ja siihen myös kovan hintakeskustelun jälkeen jäimme. Oikein siisti kerrostalo yksiö parvekkeineen kaikkineen, hintaa tuli 35 euroa kahdelta yöltä.

Huoneemme

Passit olisi pitänyt antaa tälle Herra Näädälle, mutta me kieltäydyimme. Niinpä sovimme, että kun olemme illalla saapuneet kaupungilta, piikkaamme hänelle ja hän tulee täyttämään paperit ja sitten jompikumpi lähtee hänen kanssaan poliisilaitokselle näyttämään passeja ja papereita, joka on täällä kuulma tapana. Ja niin toimimme. Näädän 18 v poika koputti illalla ovelle ja täytti huoneistossa tarvittavat matkustusasiakirjat ja tiedot passeista. Sitten Jouni ja poika kävelivät yhdessä poliisiasemalle, jotta saatiin tarvittavat leimat asiakirjaan. Käytännössä kyseessä näytti olevan yksi tapa osoittaa kansalaisille, että poliisiilla on valtaa ja palvelee kun ehtii…Siksi kauan luukun takana seistiin ja  pöydän takana istuva tärkeän näköinen komisario vain tokaisi välillä äreästi meille, että odottakaa!!! Viimein joku nuorempi konstaapeli käveli ohitse, kysyi asiaamme ja löi leimat. Poika pudisteli päätään ja epäili, ettei systeemi muutu ikinä, vaikka Makedonia joskus liityisi vaikkapa EU:n.

Kukkulalla kuvailemassa...

...jolta loytyi upea kirkko ja vanhoja kaivauksia - raunioita

Kaupassa käydessämme päätimme ostaa pullon makedonialaista viiniä. Siinä valitessamme näimme sivusilmällä, että joku otti yhden pullon, mikä oli halvinta mahdollista. Ajattelimme, että se on varmaan riittävän hyvää, kun paikallisetkin sitä ostavat. Kun pääsimme kaupasta ulos, niin katsoimme tätä em. paikallista  ja hänen penkkiseuralaisiaan tarkemmin ja totesimme, että varmasti paikallisilla spurguilla on hinta-laatusuhde kohdallaan.

Kaupunkia iltavalaistuksessa

Huomenna suuntaamme ensin Bitolaan, joka on 70 km taalta Kreikan suuntaan. Saattaa olla, etta loydamme itsemme jo huomenna Kreikan puolelta, jos tuo matka Bitolaan sujuu joutuisasti. Siita on Kreikan rajalle melko lyhyt matka ja tiet ovat taallakin olleet  melkoisen hyvia.

Heitimme rahalla siitä, että jäämmekö montenegrolaiseen mukavaan perhemajoitukseen vielä kolmanneksi yöksi. Euron mukaan ei kannattanut jäädä.  Apartmanin miniä kyllä ihmetteli Albaniaan matkustamistamme; ei oikein pitänyt naapurimaastaan, vaikka ei koskaan ollut siellä käynytkään. Lupasimme laittaa hänelle sähköpostia siitä, kuinka kauhea paikka se olikaan, kunhan olemme siellä käyneet.

Pohdiskelimme reittivaihtoehtoja kohti Kreikkaa. Täältä Bar’ista pääsisi kätevästi autolautalla Italiaan ”saappaan koron” kohdille Barin kaupunkiin. Sieltä taas kulkisi päivittäin lauttoja Kreikkaan. Bar – Bari (Italia) maksaisi kansipaikalla 59 euroa/hlö (hytillä 69 e) ja kestäisi 10 tuntia (Lähtee klo 22) ja jos joskus täällä autoilisi niin tuo reitti voisi olla kiinnostava.Toisaalta tästä voisi myös suunnata sisämaahan Serbiaan ja sieltä kohti Makedoniaa ja pääkaupunkia Skopjea, mutta nyt viilenevän sään riski väijyy lämpöä rakastavia matkaajia juuri sisämaassa. Päätimme edetä bussilla,sillä sillä tavoin näkee eniten.

Albaniaan paasee seka bussilla etta takseilla

Aamulla heräsimme kuudelta ja seitsemältä tassuttelimme jo linja-autoasemalle kissojen ja kulkukoirien seuratessa. Siis sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä tosiaan näytti siltä, kuin olisimme lähteneet kennelin kanssa liikkeelle. Ennen yhdeksää olimme matkanneet bussilla Ulcinj´n kaupunkiin eli 25 km:n päähän lähtöpisteestämme. Käveltiin reput hytkyen etsimässä Ellille Montenegron lippua (kankaista), mutta sellaisia ei ollut myynnissä. Elli kävi uimassa ja ihmeteltiin, kuinka ranta olikin nyt hienoa hiekkaa, sillä Kroatiassa se oli kuin sepeliä ja Bar’issa pyöreää isoa kiveä. Nyt sai uida rauhassa, toisin kuin edellisellä  Bar’in rannalla. Siellä joku hämäräveikko pyrki heti lähietäisyydelle istumaan, vaikka pitkä  ranta oli lähes tyhjä ja tilaa mielin määrin. Keräsimme silloin kamppeemme ja jätimme hänet sinne odottelemaan parempia uhreja.

Ulcinj'in rantaa

Puolenpäivän jälkeen nousimme taas bussiin, ylitimme rajan ongelmitta (ja ilman ”maahantulomaksuja”, joita jossakin turisteilta saatetaan kerätä) ja tulimme Albaniaan, ”Kotkien maahan”. Tosin yhtään kotkaa emme nähneet, mutta aaseja ja muuleja käveli tienpientareilla runsaasti. Elli oli haltioissaan, sillä aasi on hänen lempieläimensä. Sen lisäksi, että Elli on aina halunnut oman lehmän, hän on halunnut myös aasin. Ehkä jonakin päivänä…. Tie Ulcinj’sta Schkoder’iin oli niin kapea, että puskat nuolivat bussin kylkeä, kun auto tuli vastaan. Mutta kuski ajoi hyvin maltillisesti.  Bussissa tapasimme yksin matkaavan japanilaispojan, joka oli myös matkalla Tiranaan. Hän tiesi Suomesta kaksi asiaa: korkean hintatason ja Muumit. Muumeja hän kertoi katsoneensa usein TV:stä lapsuudessaan.

Shkoderin esikaupunkia

 Albaniaa hallitsi Enver Hoxha -niminen kommunistimies vuosina 1946 –1985. Hänen ympärilleen muodostui pitkälle kehittynyt henkilökultti.  Maa oli tiukasti eristäytynyt muusta maailmasta -70 -luvun lopusta aina -90-luvulle saakka. Hoxhaa härnäsi pieni paranoijan poikanen ja hän pelkäsi Varsovan liiton tai NATO:n hyökkäystä siinä määrin, että hän rakennutti vuoden 1968 jälkeen 700 000 teräsbetonista bunkkeria torjumaan mahdollista hyökkäystä. Jos katsoo kartasta, miten pieni maa Albania on, niin voi kuvitella bunkkerien tiheyden. Niitä näkyi edelleen bussin ikkunasta runsain määrin. Voisi arvella, että tuolle määrälle tyhjiä bunkkereita on hankala löytää hyötykäyttöä.

Albanian paakaupungin, Tiranan keskustaa, jota rakennetaan lansimaisemmaksi

Albanian Schkoder’issa vaihdoimme bussista pikkubussiin päästäksemme Tiranaan, Albanian pääkaupunkiin (95 km). Ennenkuin pikkubussi lähti, se kiersi liikenneympyrää ja joku sisäänheittäjä keräsi siihen asiakkaita. Kun auto oli likimain saatu täyteen, se lähti lopulta kohti Tiranaa. Matkalta se poimi uusia matkustajia ja toisia jäi pois. Näin me lopulta olimme tulleet määränpäähämme. Sopivan ja sopivan hintaisen hotellin löytyminen oli aikamoisen jalkatyön takana, mutta lopulta löysimme 22.50 euron hintaan hyvin normaalin kaltaisen, turvallisen ja siistin hotellihuoneen – tosin kellarikerroksesta, mutta kuitenkin…

Hotellimme keskustan tuntumassa

 Saksalaisille on kuulema sellainen mainos, että ”Tule lomalle Albaniaan – Mersusi on jo täällä!”  Eikä sitä olisi oikein todeksi uskonut, jollei omin silmin olisi nähnyt. Albania on silmämääräisesti niin Kroatiaan kuin Montenegroonkiin nähden selkeästi köyhempi maa, mutta vähintään joka toinen auto täällä on Mersu!!! Monissa on Saksan D -tunnus, mutta Albanian rekkarit.  Poliiseja täällä näkyy katukuvassa paljon. Aktiivisesti näyttävät ratsaavan ja sakottavan – ainakin ulkomaalaisia autoja. Liikennekultturi vaikuttaa ihan omanlaiselta ja ”villimmältä” verrattuna aiempiin maihin.

Lampoa on edelleen noin 30 astetta. Tanaan olemme selvitelleet yhteyksia eteenpain, silla aiomme Makedonian rajan tuntumaan huomenaamulla. Tarjolla on busseja, jotka tuntuvat lahtevan mista sattuu. Kun kyselee niin selvittavat kylla ystavallisesti…jos tietavat. Bussipysakkeja ei Albaniasta loydy, eika Bussiasemaa, saati sitten turisti-infoa. (Osa tekstista kirjoitettu internet kahvilassa, joita taalla on paljon.)