MisMeNyOllaa

Lauttoja näkee Mekongilla monenlaisia ja tällaista käytimme mekin, kun matkalla poikkesimme Wat Phun temppelillä Campasakissa

Riisin kypsyminen bamburuo'on sisalla sujui lauttarannassa avotulella

Meillä oli vakaa aikomus nousta Tha Khaek:ssa miellyttävään VIP-bussiin ja huristella sillä mahdollisimman etelään suoraa kyytiä. Mutta kuten usein käy, suunnitelma muuttuu, kun tulet linja-autoasemalle aamuvarhain ja huomaat, että VIP-bussi onkin lähdössä vasta iltapäivällä. Alat kummasti uskotella itsellesi, että jos sittenkin nousisit tuohon paikallisbussiin, minkä renkaat ovat loppuun kuluneet eli aivan sileät – ilmastointi avonaisten ikkunoiden varassa. Ja siihen sitten nousimme mekin. Auto lähti ajallaan, ajoi 30 metriä – pysähtyi; sisään hyökkäsi noin 15 kaupittelijaa tuotteineen. Oli hedelmiä, kirjoja, juureksia, karkkeja, juotavia, kanavartaita, riisiä eli ihan kaikkea, mitä ihminen nyt bussimatkallaan saattaa tarvita! Tämä samanlainen myyntihyökkäys tapahtui tuolla reissulla useamman kerran. Aina kun joku jäi pois tai nousi kyytiin, niin jostakin ilmestyivät bussin kylkeen myyjät.

"Joukkoliikenneväline", jonka lavalla oli tunnelmaa...matkalla etelämmäksi

Paksessa vietimme yöt pienessä guesthousessa, jonne suunnistimme erään saksalaisen nuorenparin kanssa. Paksessa huomasimme, että ne laolaiset, jotka eivät vielä paljoa ole olleet turistien kanssa tekemisissä, ovatkin iloisen uteliaita ja avoimia.

Laosissa matkan joutuu usein ostamaan, kuin "sian säkissä" - "näytetään hiukan kärsää", mutta vasta bussiasemalla selviää millainen on tämän kertainen VIP-bussi, jossa tulet seuraavan matkasi ähisemään

Jatkoimme matkaamme etelää kohti monenmoisilla kulkupeleillä. Aamukahdeksalta nousimme tila-autoon ja ilta-seitsemältä olimme edenneet sen lisäksi kiikkerällä puukanootilla, jalan, moporiksalla, lautalla, kuorma-auton lavalla riisisäkkien päällä ja pikkuisessa kuorma-autossa = săwng thăew. Viimeksi mainitulla matkustimme viimeiset sata kilometriä ja samalle lavalle oli sulloutuneena yksi tamperelaistyttökin ja kolmisenkymmentä muuta, lähinnä laolaisia. Syy miksi matka taittui noinkin monella tavalla oli se, että matkan varrella poikkesimme (Paksen alapuolella) Champasak’ssa katsomassa Wat Phu’n temppeliraunioita. Jos rauniot nyt eivät olleetkaan kovin kummoiset, niin matka joen yli ja pienen kaupungin halki oli ainakin mukava kokemus.

Kävelymatka Wat Phun temmpelille oli pitkä ja kivinen, kun lämpöä oli yli 30+

Wat Phu - viidakon laidalla vuoren juurella

Kiveen hakattua taidetta

Kun perille oli kiivetty... maisemat Wat Phulta olivat hienot

Auringonlaskun aikaan saavuimme Si Phan Doniin ja siellä Nakasang’n lauttarantaan. Ehdimme veneellä Mekong-joelle ja Don Khon-saarelle juuri ennen pimeän tuloa. Otimme huoneen, painelimme syömään ja nukkumaan. Nyt näillä eksoottisilla sokkeloisilla saarilla on tullut vietettyä jo 3 yötä. Saaria sanotaan olevan 4000, mutta mukaan lienee tuolloin jo laskettu kaikki mahdolliset. Don Khon ja Don Det saaret yhdistää ranskalaisten rakentama silta, jolla kulki aikoinaan myös rautatie. Mekongia pitkin rahdatut tavarat purettiin pohjois- osassa Don Detillä junaan, joka kuljetti ne Don Khonin etelä-osaan, jossa tavarat päätyivät taas takaisin laivaan. Saaria ympäröi karikot ja vesiputoukset, jotka katkaisevat venekuljetukset Cambodian suuntaan. Mekong-joen toisella rannalla näkyy Cambodian metsät. Täällä meloskellessa voi olla hyvä säilyttää suuntavaisto, sillä eksyminen Cambodian puolelle voisi tietää monimutkaisia selvittelyjä rajaviranomaisten kanssa.

"Ranskalaisten"-silta (rak.1900 alkuvuosina), joka yhdistää Don Khonin ja Don Detin saaret - kuvattuna bungalowin terassilta

Saarien kylät ovat hyvin alkuperäisen kaltaisia, kauniiden palmurivistöjen varjostamia ja rantaan sijoittuvia. Kylät elävät vahvasti tästä omatoimimatkailusta ja niinpä täältäkin on ostettavissa esim. bussilippu vaikkapa Cambodian Phnom Penh’iin (11Usd) tai veneretkiä ym. ym. Ehdottomasti reissumme kauneimpia paikkoja. Kylien asumukset ovat yksinkertaisia ja niin ovat myös hyvin monet guesthouset. Meidän majapaikka on yksinkertainen – lautarakenteinen ja tolppien varassa osaksi Mekong-joen päällä. Joelle päin on iso terassi, mutta itse huone on vain noin 3×5 metriä + hieman alkeellinen kylppäri, mutta erittäin hyvä ja iso moskiittoverkko sängyn yllä ( huone 4e/yö). Majapaikkamme yhteydessä on myös ”ravintola”, josta saa kyllä kaiken tarvittavan, kun jaksaa odottaa…palvelu on nimittäin ennätyksellisen hidasta Tarjolla on kuitenkin lähiruokaa ja taatusti tuoretta, sillä kalaa ui ravintolan äärellä virtaavassa joessa ja kanat kävelevät välillä ravintolan pöydän alla nokkimassa murusia – puhumattakaan koirista ja kissoista, joita nyt ei kuitenkaan mainita ruokalistalla. Lintuinfluenssasta täällä tuskin on kuultu koskaan sanaakaan

Saarten rannoilla kulkee muutama "tie"...

...mutta pääasiassa saarella risteilee kilometreittäin polkuja ja parasta on vuokrata fillari

Näissä maisemissa viihtyy...

...ja viipyy...

...asennossakaan ei ole valittamista ja rento meininki....

...on monien mielestä täällä valttia

Matkasimme Vientianesta tällä kertaa bussilla etelään ja majoitumme piehköön kaupunkiin nimeltä Tha Khaek. Tha Khaek on Mekongin rannalla ja mahdollisuus on ylittää joki ja raja Thaimaahan lautalla. Yövyimme viehättävässä Tha Khek Travel Lodgessa (9e/yö), joka oli reppureissareita pullollaan – erittäin viihtyisä paikka. Hieman matkaa Mekongin rantaan, mutta paikan ilmapiiri iltanuotioineen ja ulkoterasseineen oli omaperäisen mukava. Muutoin koko kaupungissa ei juuri länsituristeihin törmääkään, vaan elämä on hyvin paikallisen makuista. Länkkäriravintoloita ei tainnut kaupungissa olla ja Jounin suosikkiruokaa nuudelikeittoa saa melkeinpä mistä tahansa kadunkulmasta. Puikoilla syöminen sujuu päivä päivältä paremmin Luolia, vesiputouksia ja temppeleitä mainostetaan turisteille retkikohteiksi vähän jokapuolella Laosia. Täällä Tha Khaekin suunnalla niitä olisi myös koettavana, mutta me päätimme jatkaa vielä etelämmäksi.

Elama maaseudulla nayttaa hyvin koyhalta

Paksen kadulla pojat pelaamassa tammea

Mekongista nousee hyvin kalaa

Sillat nayttavat huterilta, mutta bambu on joustava ja kestava materiaali

Kaikissa kaupungeissa on nakynyt ranskalainen rakennustyyli

Niin olemme saapuneet Pakxeen (= Pakse). Viivahdimme taalla pari yota ja matkaamme edelleen tuonne etelaiseen Laosiin. Vietamme tod.nak. joitakin paivia Mekongin saarilla, jotka ovat aivan tuossa Kambodian (Kambodza) rajan aarella. Kaikki kaupungit Mekongin varrella ovat olleet hyvin saman kaltaisia. Mukavia jokimaisemia ja leppoisaa meininkia. Lampoa on taalla etelassa taas ihan toisella tapaa kuin tuolla pohjoisempana, jossa ilma oli mukavan kesainen n. +25. Taalla Paksessa ollaan taas jo yli 30+.  Paatimme jattaa nuo naapurimaat kaymatta ja keskittya tahan Laosiin. Suuntaamme loppukuusta kuitenkin takaisin Bangkokiin. Nettiyhteydet ovat taalla hiukan oikullisia ja tuolla Mekongin saarilla niita ei taida olla, joten katsotaan milloin palataan blogin aarelle.

Luang Prabang oli meille hienoinen pettymys, sillä kaupunki oli oikea turistirysä. Vanhat ranskalaistyyliset talot olivat kauniita ja pääkatu oli varsinkin iltavalaistuksessa viehättävä. Näytti kuitenkin siltä, että joka talo oli muutettu joko ravintolaksi, guesthouseksi tai myymäläksi. Illansuussa pääkadulle koottiin yötori, jossa paikalliset myivät käsitöitä – ja taisipa osa olla vähemmän käsityötäkin. Kaupunki sijaitsee kahden joen välissä ja rantapenkereillä oli mukavia ruokapaikkoja. Me menimme yhteen sellaiseen aamupalalle. Paikka oli loistava, mutta tarjoilijapojan toiminnassa olisi ollut toivomisen varaa. Jouni tilasi teetä, sai kahvia. Elli tilasi mangomehun, sai papaijamehun. Pyysimme hyvin paistetun kananmunan, saimme juuri sen vetelän, mitä emme mielellämme täällä söisi.

Kuvia bussimatkalta tienvarren kylistä...Vuokrasimme polkupyörät päiväksi (1,5e /kaksi pyörää) ja ajelimme niillä kaupungin ympäristössä. Kävimme mm. lentokentällä. Heti varsinaisen turistialueen ulkopuolella kaupunki näyttäytyi vaatimattomana ja köyhänä. Me molemmat olemme viime päivinä poteneet lievää matkaväsymystä, mutta tuo koko päivän leppoisa pyöräily teki hyvää niin sielulle kuin ruumiillekin. Vuorilla ilma on myos hivenen viileampaa... (JOSTAKIN SYYSTA KUVAT JA TEKSTIT MENI HIUKAN SEKAISIN)

Monet kylat ovat aivan tiessa kiinni ja rinteet jyrkkia

Elli ja letka perassa...

Lao-ihmiset ovat selkeästi pidättäytyneempiä ja totisempia kuin thaimaalaiset. Lisäksi monikaan ei turistipaikkojen ulkopuolella osaa englantia, joten selvästi aristelevat olla kontaktissa kielimuurin tähden.

Luang Prabangin kaduilla oli kivoja taloja

Yövyimme ensimmäisen yön jonkun takapihalla jonkunlaisessa huoneessa. Siirryimme toiseksi yöksi parempaan guesthouseen, mutta totesimme, ettei siitä kivikovasta patjasta ja huonosti toimivasta netistä oikeastaan kannattanut maksaa yli 16 e yössä, joten palasimme takapihalle nukkumaan alle 5 e hinnalla. Takapihan huoneessa heräsimme aamulla neljältä, kun jossakin lähellä munkkiyhteisössä lyötiin kumeaäänistä kongia vähintään 15 minuutin ajan. Näinköhän munkkeja heräteltiin jo neljältä? Ainakin aamulla lähdettyämme jo ennen kuutta tuk tukilla linkeasemalle, munkit kävelivät kadulla teräskulhot kainaloissaan. Paikallisia naisia oli puolestaan kadun varsilla istuskelemassa ruokakoriensa kanssa. Nämä ilmiöt yhteenlaskettuna voisi päätellä, että munkit pysyvät näin ruuissa.

Kaupunki on kahden joen risteyksessa, joista tama pienempi laskee tuohon Mekongiin

Luang Prabangin rantatien varrella on lukuisia terasseja, joille voi istahtaa vaikka aamiaiselle

Maisemia rantatielta Mekongin suuntaan

Tulimme ns. express-bussilla Vientianeen. Matka kesti nyt vajaa 10 h. Tällä kertaa autossa oli pääasiassa laolaisia. Sen huomasi mm. siitä, että oksentelijoita riitti. Yksikin perhe kun nousi tienposkesta autoon, niin melkein jo ensimmäisessä mutkassa äiti ja tytär oksensivat. Emme enää ihmetelleet, miksi he ottivat viisitoista roskapussia bussissa hääräävältä apupojalta. Pussit sitten lennätettiin ikkunasta ulos. Jos jätehuoltoa ei kehitetä, Laos sattaa muutaman vuoden kuluttua näyttää Intialta likaisuudessaan, sillä nyt näyttää jo paikoitellen kamalalta.

Bussimatkan varrella on tarjolla purtavaa pikkunalkaan...mm. grillattua kanaa ja keitettyja kananmunia tikun nokassa

Bussimatkaa ainakin välille Vang Vieng – Luang Prabgnan voi kyllä suositella. Aivan tien varrella on nimittäin monia kyliä ja asumuksia ja koska bussi joutuu ajamaan hyvin hiljaa vuoristoisella serpentiini-tiellä, ehtii hyvin nähdä laolaisia arkipuuhissaan ja upeita maisemia. Vuoristossa talot olivat lähes poikkeuksetta puisia-/lehvä-/kaislamajoja.

Lauantai-aamuna odottelimme klo 10.15 kokeneiden matkailijoiden tavoin, että meidät käytäisiin poimimassa hotellilta ja vietäisiin ”VIP-bussille”, johon olimme ostaneet liput hotellimme respasta. Pikku-bussi nouti meidät tunnin myöhässä. Se oli ääriään myöden täynnä kuten VIP-bussikin. Bussi vastasi kulunutta suomalaista expressbussia. Meille onneksi löytyi pari hajapaikkaa, mutta muutamat jäivät keskikäytävälle istumaan muovituoleille – oli tapahtunut hiukan ylibuukkausta – mikä ei taitanut olla ihan tavatonta.

Vientianesta Vang Viengiin matkaa oli n. 160 km – matkan kesto 4 tuntia (60000 kip/n.5e/hlö). Matkan olisi voinut tehdä paikallisella bussilla jkv. halvemmalla ja hitaammin. Jatkuvan mutkainen, nousuja + laskuja ja sopivasti töyssyjä sisältävä tie ei antanut bussille juuri armoa, mutta ei antanut kuskimmekaan. Muutamien hurjien ohitusten ja läheltäpiti-tilanteiden jälkeen silmät painuivat takapenkin seutuvilla kiinni väsymyksestä. Elli, joka oli saanut paikan lähes eturivistä, sen sijaan nautti (?) koko rahan edestä Maisemallisesti matka tarjosi lähinnä vehreyttä. Oli puskaa, metsää, viidakkoa, kukkulaa, vuorenrinnettä, muutama kylä ja hiukan viljeltyjä palstoja sekä riisipeltoa. 

Vang Viengin maisemia hotellin parvekkeelta

Vang Vieng on pieni (30 000 as.) kylä Nam Song -joen äärellä. Ympärillä kohoaa vuoristoa ja läpitungemattoman näköistä viidakkoa. Yhdysvallat pudotti Vietnamin sodan aikana Laosiin arviolta yli 2,4 miljoonaa tonnia pommeja, joista noin 270 miljoonaa rypälepommia. Räjähtämättömät miinat ja pommit tuottavat maan väestölle edelleen isoja ongelmia, joten turistinkaan ei ole viisasta lähteä patikoimaan ihan mihin tahansa. Vang Vieng elää kuitenkin vahvasti turismista ja joesta. Jokea hyödynnetään taitavasti järjestämällä halukkaille kanootti- tai ”tubing-” retkiä eli vaihtoehtona on laskea jokea traktorin sisärenkaalla.

Me kuljeskelimme ensimmäisen päivän etsien mieluista majapaikkaa, tutustuen kylään ja sen lähiympäristöön. Huoneita ja bungaloweja on monenlaisia ja halvimmat lähtevät jo muutamalla eurolla. Valtaosa länkkäreistä näyttää olevan nuoria ”aikuisia” ja seassa vipeltää aina jokunen ”elämäntapaintiaanilta” näyttävä – muutama vanhempikin. Seurasimme aikamme elämää joen äärellä ja päätimme lähteä seuraavana päivänä kanoottiretkelle.

Sunnuntaina heräsimme varhain (08.00) ja talsimme aamupalalle läheiseen ravintolaan. Täytetty patonki, omeletti, hedelmät ja kahvit sisään (5-6e/2hlö) ja sitten kokoontumispaikalle, josta retkenjärjestäjän lava-pick up:lla 17 km jokea yläjuoksun suuntaan. Ryhmä johdatettiin pieneen kylään vuoren juurelle, jonka rinteet olivat täyttä viidakkoa. Vuoren juurella esiin työntyi pieni joki, jonne edellinen ryhmä juuri liukui sisään traktorin sisärenkaan varassa. Hmm…ahaa… seassa näytti olevan muutamia lähes eläkeikäisiä, joten…joo tottakai tuonne täytyy mennä

Tuosta kolosta liuttiin renkaalla sisään...

Joella vuoren syvyyksissä...

Välillä kahlailtiin eteenpäin ja ihailtiin luonnon muovailemia kallioita

Ja erikoisen mukava oli kokemus! Liukua sisään renkaan varassa raosta, josta juuri ja juuri sen pystyi tekemään…otsalamput päälle ja Yes! 5-10 metriä leveä joki kulki vuoren alla useita satoja metrejä. Kuljimme aluksi vastavirtaan ja narujakin oli hiukan viritetty, jotta eteneminen olisi helpompaa. Tippukiviä ja kalliomuodostelmia ihasteltiin matkan varrella ja välillä kahlattiin. Lopulta valuttiin virran mukana ulos vuoren sisältä samaa reittiä. Opas kertoi joskus nähneensä muutaman pienen boan uimassa ulos maan alta, mutta me emme nähneet siellä muuta kuin juuri sen, mitä otsalamppu näytti Retken hintaan (7e/hlö) sisältyi lounas, joka tuollaisen elämyksen jälkeen olikin varsin maittava.

Myötävirtaan melontaa upeissa maisemissa

Koska nyt on Laosissa kuiva kausi ja jokien vedet alhaalla, niin siirryimme autolla joen mutkaan, jossa Raipelan pariskunta astui ensikertaa samaan kanoottiin. Matka takaisin (8km) Vang Viengiin sujui meiltä ilman kommelluksia ja mukavasti. Kokemuksen jälkeen Elli totesi olevansa jatkossakin mieluummin ”myötävirtaanmeloja”. Jotkut onnistuivat muutamissa virtaavammissa laskupaikoissa saamaan kanoottinsa ympäri, mutta vakavampia ongelmia ei retki tuottanut kenellekään. Turismi on täällä Laosissa simiinpistävän kansainvälistä omatoimimakailua. Trendikästä on valua hiljalleen virtaa alas renkaalla, pysähdellä eri uimapaikoille, hyppiä jokeen, nauttia juotavaa ja ehkä jotakin syömistä myös – musiikki soi noilla kohdin jokea kovaa…ja joidenkin mielestä jopa liian kovaa

Nuoriso on ottanut uimapaikat omikseen...

Uimahyppyjä lämpimään jokeen...

Nyt olemmekin jo siirtyneet Mekong-joen äärelle Luang Prabangiin, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista…