Aikamme ajeltiin alaspäin tuolta Penisulan suomalaisseuduilta ja päädyttiin muutamaksi yöksi Chicagon seudulle viettämään motellielämää. Mukavaa ja rattoisaa…hiukan kiertelyä ostoskeskuksissa ja sitten taas lepäämään motelliin. Päivät käyvät vähiin täällä ameriikan raiteilla, joten nyt siis lepäiltiin, jotta jaksetaan rypistää loppuun asti
Ja jos kaikki natsaa kohdalleen, niin Pirkkalan kentälle saavumme Frankfurtista 23.6. 2010 klo 18.15 – paikallista aikaa.
Automme vaihdoimme Cicagossa Fordiin ja nyt kelpaa taas ajella. Ellin mielestä uusi auto on parempi koska se on punainen ja Jounista … koska se on punainen ja …hieman isompi.
Matka taittuu, kun Elli lukee ostamaansa Gottmanin parisuhdekirjaa ja tekee haastavia kysymyksiä ajon aikana. Toistaiseksi on pysytty hyvin tiellä mielenkiintoisista keskusteluista huolimatta. Moottoritiet johtivat meidät Michiganin osavaltion kautta ja Detroitin yläpuolelta Kanadaan. USA:n moottoritiet ovat viime aikoina olleet melkoista röykytystä ja vauhtikin (70 mi/h = 115km/h) 4-5 kaistaisella tiellä (samaan suuntaan), on juuri tien epätasaisuuksista johtuen tuntunut liialliselta.
Kanadan rajalla meille esitettiin liuta mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä virkaintoisten rajaviranomaisten taholta, mutta lopulta 1/2 tunnin supliikki ja seisoskelu eri luukuilla päättyi ja jatkoimme matkaa Kanadan puolelle. Nyt vietämme mukavaa koti-iltaa teltassa London-nimisen kaupungin kupeessa olevalla leirintäalueella. Huomenna poikkeamme katsomaan vesiputousta, joka täältä Kanadan puolelta on näyttävämpi, kuin USA:sta.

...ja lähempää...putouksen alla turistikuljetuspaatti, jossa sadetakeista huolimatta oli kannella märkä kyyti
Elli on tyytyväinen saatuaan täyteen yhden päiväkirjan (240 sivua), jonka osti 7 kk sitten Intiasta. Nyt oli aika ostaa uusi. Päiväkirjaa on kuulma kirjoitettu kahdesta suunnasta. “Etupäästä on kirjoitettu faktaa ja takapäästä fiktioo.”
Pari päivää kulutimme outlet-ostosalueilla. Merkkiliikkeiden myymälät ovat muodostaneet siis eräänlaisia “tehtaanmyymälät”-ostosalueita, joissa sitten useiden neliökilometrien ostosalue on täynnä näitä tuotteitaan edullisesti myyviä liikkeitä (Adidas, Nike, Puma, Calvin Klein, Lewis,…). Ja kun alueelta löytyy vaikkapa 120 eri myymälää, niin … tällaiset paikat ovat oikeita naisten “paratiiseja”. ;-(






