MisMeNyOllaa

New York on viihtyisä suurkaupunki, joka ei petä, vaan antaa varmasti aina jotakin lisää ja enemmän. Sellaiset ovat ainakin meidän tunnelmat tästä eri kulttuurien sulatusuunista. On niin ihmeellistä nähdä esim. metrossa tai kadulla niin monen näköisiä, värisiä, kaltaisia ja eri yhteiskuntaluokista olevia ihmisiä. Pieniä ja suuria sekä todella suuria. Yli 200 kg painavat ihmiset ovat varsin tavallinen näky katukuvassa ja osa heistä kulkeekin vain sähköpyörätuoleilla. Kamppanjat esim. diabetesta ym. vastaan ovat tietty myös käynnissä. Hiukan surullista on nähdä joukoittain teini-ikäisiä, jotka ovat todella reilusti ylipainoisia.

Pojat keräsivät rahaa kadulla breakdance-esityksellä ja meno oli 'ilmavaa'

Broadway oli muutettu yli kymmenen korttelin matkalta markkina-alueeksi...

Helteinen päivä, viikonloppu ja ihmisiä riitti....

Turisteja liikkeellä valtavasti...

NYPD valvoo - "New Yorkin keskustassa on turvallista liikkua ja rikollisuutta on vähän" - vakuutti tämä kaveri

Aiemmin olemme ihmetelleet esim. sitä, että monet pienetkin kaupungit on rakennettu autoilua silmällä pitäen ja joka paikkaan todella liikutaan autolla. Kävelijöitä ei monissa kaupungeissa edes nähnyt. Toinen syy ylipaino-ongelmiin näkyy ruokailutottumuksissa. Kaikkein vaalein leipä ja rasvasimmat sekä makeimmat vaihtoehdot tekevät parhaiten kauppansa joka suunnalla…(Paitsi NY:ssa nyt löytyy kyllä monia “terveyskauppoja”, joiden valikoimissa on paljon muutakin.)  Ns. Continental-aamupala esim. motelleissa oli lähinnä vitsi, sillä järjestään tarjolla oli vain kahvia, muroja ja 3-4 lajia donitseja/viinereitä sekä vaaleaa paahtoleipää marmeladilla. Vihanneksista, juustosta, leikkeleistä ei motelliaamupalalla näkynyt vilaustakaan.

Tällaisissa 'aikuisten naisten karkkikaupoissa' jotkut pystyvät viettämään tunteja, vaikka useampana päivänä...

Pyrimme päivittämään blogimme vielä myös tilastomielessä eli yhteenvetoa monenlaisesta matkaan liittyvästä on luvassa. Autolla ajosta nyt voisi tuoreeltaan mainita, että ajokilometrejä Houstonista auton vuokrattuamme kertyi New Yorkiin asti 12180 km (7571 mailia). Polttoaineeseen kului tuolla matkalla hiukan vajaa 500 euroa ja keskihinta oli noin 0,55 euroa/litra.

Sunnuntaina ajeltiin metrolla Coney Islandille viettämään aurinkoista kesäpäivää - kuten tuhannet muutkin

...kaikki eivät uineet, vaan jotkut esim. kalastivat taustalla näkyvällä laiturilla...

...tyylejä, yrittäjiä ja tapoja oli kymmeniä...

Nuorimies - itsenäinen kalastusyrittäjä

' Syö kyllä, mutta ei nappaa'

Tiistai aamusta aikaisin lennämme Air Canadalla New Yorkista La Guardian kentältä Ottawaan, jossa vietämme päivän lentokentällä. Jatko Air Canadalla Frankfurtiin lähtee vasta myöhään iltapäivästä – alkuillasta. Joten seuraava blogi kirjoitetaan tod.näk. Suomesta Fiilikset kotiin paluuseen ovat hyvät ja jopa jo malttamattomat. Mutta siitä huolimatta aika ei ole nyt tullut pitkäksi, koska olemme NY:ssa.

Rantakadulla....

Coney Islandilla soitti latinotahteja Puerto Ricolainen ryhmä...

...ja sitten luonnollisesti laitettiin jalalla koreasti

Toissayön yövyimme jossakin asuntovaunualueella. Olimme viettäneet illan Central Valley -outletissa ja lähdimme etsimään yöpaikkaa iltahämärissä.  Black Bear-leirintäalueelle ei saanut mennä teltalla, joku toinen olisi maksanut 38 dollaria, kolmatta etsimäämme ei ollut edes olemassa.

Central Valleyn outlet-alueelta löytyi 197 kauppaa ja matkaa NY:n noin 80km

Väsyneinä ja pilkkopimeässä löysimme alueelle, jossa oli asuntovaunuja keskellä lehtimetsää ja ei yhtään mitään. Löimme teltan pystyyn ja Jouni vetäytyi siihen mustakarhujen syötäväksi. Elli päätti nukkua autossa.  Metsä ympärillä välkehti kuin led-valot olisivat vilkkuneet – tulikärpäsiä vai mitä? Aamulla keräsimme leirimme ja jätimme alueen pitäjälle kirjekuoressa 20 amerikan rahaa. Seuraavana aamuna kiirehdimme jo motelliin. Se täällä onkin hyvä asia, että motellihuoneen saa heti aamusta ja löytää lähes jokaisesta moottoritien exit’istä/uloskäynnistä.  

Jos joskus matkustat Ny:iin, niin varaa vähintään viikko - se ei riitä mihinkään, mutta antaa käsityksen siitä, mitä kaikkea olisi ollut mahdollista kokea täällä

New York otti meidät tänään puoliltapäivin vastaan aurinkoisesti. Pilvetön taivas ja hellelukemat paransivat tunnelmaa, joka hiukan rakoili, kun jonotimme moottoritien ruuhkissa. Ruuhkat oikeastaan johtuivat tulli-/siltamaksuista, joille oli jonotettava päästäkseen tänne Manhattanille asti kurvailemaan. Hävyttömiä hintoja ottivat köyhiltä matkalaisilta (8 ja 5,5 dollaria).

Ruuhkaa matkalla Manhattanille...

Mutta nyt on kurvailut kurvailtu. Auto palautettiin La Guardian kentälle Budgetin autovuokraamoon ja homma sujui jouhevasti. Kamat kantoon ja bussiin, jolla saavuimme Manhattanille Choclat-hostelliin. Kaikki tuntuu täällä helpolta, sillä paikat, bussit ja metrolla kulkeminen ovat nyt vanhastaan tuttuja juttuja.

Union Square - yksi keskustan puistoista, jossa ihmiset viihtyvät...

Tässä kaupungissa on kyllä mukavan rento tunnelma. Ajelimme  metrolla Union Squarelle kävelemään ja ihmettelemään NY:n shoppailukatuja.  Mitä enemmän katselee, sitä enemmän tarpeita tuntuu olevan.

Union Squaren liepeillä on myös "torimyyntiä"

Tuntuu kummalliselta, että matka alkaa olla lopuillaan. On ihanaa tulla Suomeen ja kotiin! Lähtiessä ei tiennyt, mitä on edessä – nyt osaa odottaa jotakin; rakkaimpien tapaamista, ruisleipää, suomen kieltä, vesisadetta, savu- ja graavikalaa, saunaa, töitä, omaa pehmoista sänkyä, viikonloppu Hesaria, kuntosalia, järviuintia, tuttua ruokakauppaa, puhelinkeskusteluja, hyttysiä, Kukko-olutta jne.. 

Tällä hetkellä on sellainen kuvitelma, että emme enää koskaan matkusta mihinkään…  tai ehkä joskus vielä Thaimaahan, Eurooppaan, Viroon…  Thaimaa taisi jäädä suosikiksemme, sillä siellä oli kaunista, melko puhdasta, edullista, ihmiset olivat ystävällisiä ja kaikki toimi mallikkaasti. Viisainta olisi tehdä omatoimimatka Thailandiin, mutta senkään ajankohta ei ole nyt. Kotiinhan tässä ollaan tulossa.

Metrotunnelin asemalaiturilla odottelemassa kyytiä...

Aikamme ajeltiin alaspäin tuolta Penisulan suomalaisseuduilta ja päädyttiin muutamaksi yöksi Chicagon seudulle viettämään motellielämää. Mukavaa ja rattoisaa…hiukan kiertelyä ostoskeskuksissa ja sitten taas lepäämään motelliin. Päivät käyvät vähiin täällä ameriikan raiteilla, joten nyt siis lepäiltiin, jotta jaksetaan rypistää loppuun asti Ja jos kaikki natsaa kohdalleen, niin Pirkkalan kentälle saavumme Frankfurtista 23.6. 2010 klo 18.15 – paikallista aikaa. 

Amerikkalainen käsitys "omakotitalosta" on huomattavasti joustavampi ja monipuolisempi

tällaisia parakkimallisia - pitkiä ja kapeita taloja ja asuntoalueita on tässä maassa tosi paljon

Automme vaihdoimme Cicagossa Fordiin ja nyt kelpaa taas ajella.  Ellin mielestä uusi auto on parempi koska se on punainen ja Jounista … koska se on punainen ja …hieman isompi.  Matka taittuu, kun Elli lukee ostamaansa Gottmanin parisuhdekirjaa ja tekee haastavia kysymyksiä ajon aikana. Toistaiseksi on pysytty hyvin tiellä mielenkiintoisista keskusteluista huolimatta. Moottoritiet johtivat meidät Michiganin osavaltion kautta ja Detroitin yläpuolelta Kanadaan. USA:n moottoritiet ovat viime aikoina olleet  melkoista röykytystä ja vauhtikin (70 mi/h = 115km/h)  4-5 kaistaisella tiellä (samaan suuntaan), on juuri tien epätasaisuuksista johtuen tuntunut liialliselta.

Säät eivät täällä Cicagon seudulla juuri suosineet ja vesi- ja ukkoskuuroja on riittänyt

Kanadan rajalla meille esitettiin liuta mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä virkaintoisten rajaviranomaisten taholta, mutta lopulta 1/2 tunnin supliikki ja seisoskelu eri luukuilla päättyi ja jatkoimme matkaa Kanadan puolelle. Nyt vietämme mukavaa koti-iltaa teltassa London-nimisen kaupungin kupeessa olevalla leirintäalueella. Huomenna poikkeamme katsomaan vesiputousta, joka täältä Kanadan puolelta on näyttävämpi, kuin USA:sta.

...ja lähempää...putouksen alla turistikuljetuspaatti, jossa sadetakeista huolimatta oli kannella märkä kyyti

Elli on tyytyväinen saatuaan täyteen yhden päiväkirjan (240 sivua), jonka osti 7 kk sitten Intiasta. Nyt oli aika ostaa uusi. Päiväkirjaa on kuulma kirjoitettu kahdesta suunnasta. “Etupäästä on kirjoitettu faktaa ja takapäästä fiktioo.”

Pari päivää kulutimme outlet-ostosalueilla. Merkkiliikkeiden myymälät ovat muodostaneet siis eräänlaisia “tehtaanmyymälät”-ostosalueita, joissa sitten useiden neliökilometrien ostosalue on täynnä näitä tuotteitaan edullisesti myyviä liikkeitä (Adidas, Nike, Puma, Calvin Klein, Lewis,…). Ja kun alueelta löytyy vaikkapa 120 eri myymälää, niin … tällaiset paikat ovat oikeita naisten “paratiiseja”. ;-(

...kaikenlaista tekisi mieli mahduttaa matkalaukkuihin

Iltaista järvimaisemaa suurten järvien ääreltä

Erilaisia peuroja ja kauriita on tullut nähtyä ja kuvattua teiden varsilla todella paljon

Sunnuntaina 6.6-10 vierailimme Ellin pikkuserkun Dalen ja tämän vaimon Carolyn luona juuri tuolla Escanabassa. Dale kertoi, että hän oli aivan liikuttunut, kun sai tietää, että hänellä on edelleen sukulaisia Suomessa ja että me vielä menemme tapaamaan häntä. Elli piirsi sukupuun, jotta sukulaisuussuhteet tulisivat selkeämmin näkyviin.

Elli ja Dale selvittelivät sukujuuria paperille

Metsämiehellä oli runsaasti aiheeseen liittyvää rekvisiittaa esillä

...vaikuttava eläin täytettynäkin

...ja välillä käytiin syömässä

Ihailtavaa oli, että Dale kaivoi muistinsa sopukoista useita suomalaisia sanoja, joita hän oli isoäidiltään Martalta aikoinaan oppinut. Vierailu oli muutenkin lämminhenkinen ja juttua riitti.

Rock'n kylä, jossa Martta on asunut ei ollut suuren suuri

Seuraavan yön vietimme leirintäalueella ja aikaisin maanantai-aamulla ajoimme Rockin hautausmaalle. Etsimme sieltä Dalen kertoman perusteella sukulaisten hautapaikat. Löytyi Matti Mannisen, Martta Pellon ja Tauno Pellon haudat. Hautausmaalla oli satoja hautoja – lähes poikkeuksetta kaikissa hautakivissä suomaiset nimet.

Vierailtu on myös Toivolassa ja Tapiolassa

Nisulan kirkko ja 'suomalainen'-hautausmaa

Ajomatkamme jatkui kohti Nisulaa, Toivolaa ja Hancock’ia. Mietimme, tuleeko Nisula-nimi Toivakan Nisulasta, mutta postitoimistossa meille selvitettiin, että nimi on tullut alueelle muuttaneen pioneerimaahanmuuttajan sukunimestä. Nisulassa kävimme kolkuttelemassa erään talon ulko-ovea ja tapasimme Hulkonen-nimisen iäkkään rouvan, joka puhui melkoisen hyvin suomea. Hänkin oli oppinut sen isoäidiltään. Oli kuulema tyypillistä, että varsinkaan talon emännät eivät opetelleet englantia ollenkaan, kun suomellakin toisten suomalaisten joukossa pärjäsi.

Taukopaikkoja on kiitettävästi järvien rannoilla - rannat pääosin kuitenkin melko kivisiä, vaikka kunnon hiekkarantaakin löytyy

Vierailimme myös amerikan-suomalaisten perintökeskuksessa Hancockissa ja siellä tulikin haasteltua pitkään, koska The Finnish American Reporter -lehden toimittaja puhui huikean hyvin suomea ja työharjoittelijakin oli suomalainen. Hancockissa katujen nimetkin olivat sekä englanniksi että suomeksi ja kaikenlaista suomalaista sanaa ym. näkyi katukuvassa ja ympäristössä. Hanckokissa on myös Finlandia-yliopisto, joka on perustettu suomalaissiirtolaisten lapsia varten. Suomalaiset ovat tulleet tälle seudulle siis sankoin joukoin aikoinaan kaivostöihin. Erittäin kiinnostava historia tällä seudulla ja suomalaissilmään kaunista seutua.

Tyypillistä pikkukaupunki maisemaa tältä seudulta - melko vaatimatonta

 Illansuussa ajelimme vielä Superior-järven Keweenawin niemimaata ja rantateitä useita kymmeniä kilometrejä. Erittäin nättiä ja vehreää seutua. Ja jokaisella tuntuu olevan tällä seudulla suomalaisia sukulaisia – sukujuuria. Matkalla sinne Jouni meinasi avustaa yhden kilpikonnan tien ylitse, ettei se jäisi auton alle, kuten olemme joitakin kertoja nähneet käyneen. Siitähän konna ei tykännyt yhtään, vaan yritti purra Jounia suu ammollaan. Konnan kynnetkin olivat niin pitkät, että pelastustyö jäi puolitiehen.

"Pysähdy!" - tällä kertaa Elli oli varma, että tienposkessa oli käärme

Näimme lisäksi kauriin, joka loikkasi aivan automme editse tien yli ja jäniksiä. Ja MUSTAKARHUN!!! Totta tosiaan näimme jo kaukaa, että tien vieressä seisoi mustakarhu kahdella jalalla, katseli automme lähestymistä. Elli, joka on alkanut epäillä omaa näkökykyään (kun on tullut nähtyä yhtä sun toista), luuli että siellä nököttää puinen karhuveistos tienhaarassa. Mutta edettyämme karhusta 30 metrin päähän, se laskeutui nelinkontin ja hävisi metsään. Hetken päästä Jouni kertoi eräälle nurmikkoa leikkaavalle emännälle näkemästämme ja hän arveli Jounin vitsailevan – eli ei siellä ilmeisesti tavan takaa karhua pääse näkemään.

Muutamassa päivässä olemme edenneet melkoisen pitkän matkan: Etelä Dakotan Mitchellistä Wisconcin Green Bay’n. Eli nyt ollaan Michigan järven rannoilla ja pidellään suomalaisia kelejä; lämpöä n. 17 astetta ja vettä sataa. Maisemakin on ajoittain melko suomalainen, jota ovat täydentäneet mm. koivut, joita alkanut näkyä järvimaisemissa. Milwaukeessa kävimme lentokentän Avisilla kysymässä, sopisiko meidän sittenkin jättää auto Chicagon sijaan Bostoniin. Sopisihan se – tosin 2000 dollarin hintaan! Käsittämätöntä. Kaveri tiskilläkin myönsi, että älytön hinta. Siis emme vaihtaneet jättöpaikkaa, vaan jatkoimme matkaa Michigan järven rantaa pohjoisen suuntaan.

matkan varrella on ollut tarjolla tällaistakin kyytiä

Pikkuserkkujahti on ollut meneillään viimeiset viisi päivää. Ellin veli on asiokkaasti selvittänyt, missä tuo sukulainen täällä asuu ja on ollut jo netin välityksellä yhteydessä ko. henkilöön – tai ainakin hänen vaimoonsa. Tänään me saimme pikkuserkulta sähköpostia ja nyt ehkä tapaaminen onnistuu. Hyvin jännittävää!

Positiivinen yllätys on ollut näiden (40e/yö hintaluokan) motellien korkea taso

Jouni kävi täällä Green Bayssa parturissa. Tunnelma oli rento, välillä parturi jutteli niin lennokkaasti kavereittensa kanssa, että näytti kuin olisi unohtanut, mikä oli hänen päätehtävänsä. Sitten taas käsi hiukan heilahteli ja karvat katkeilivat, mutta pääasia tuntui olevan heittää läppää ja tehdä työ siinä sivussa. Vaikka tälle asiakkaalle kokemus oli kyllä ihan hauska ja ”pää”-asiakin tuli kuntoon.

Kivan näköisiä taloja on ihasteltu pitkin matkaa

hiukan erilaisia ja siksi niin kivoja katsella

Kaikenlaisia pieniä huomioita on tässä tullut tehtyä:

• hyvin monissa asuintaloissakin liehuu jatkuvasti Amerikan lippu (eilen näimme talon, mikä oli maalattu sini-valko-punaisin värein eli koko talo oli raidoitettu noilla väreillä ja vieläpä aitakin oli lipun värein maalattu)
• kerrostaloasuminen on kaupungeissa hyvin vähäistä ja olematonta. Kaupunkien ympäristöistä löytyy laajoja pientaloalueita
• kukaan ei kulje kävellen missään, ajettuamme satoja satoja maileja, näimme yhden naisen taluttamassa koiraa tiellä – teki mieli ottaa valokuva
• keskisessä USA:ssa emme tavanneet juuri ollenkaan mustia ihmisiä
• jos ostat ruokakaupasta olutta tai viiniä, sinulta kysytään henkilöpaperit ja joitakin tietoja kirjataan ylös – kävimme myös aikuisten tavaratalossa, siellä kysyttiin henkilöpaperit, mutta mitään ei kirjattu ylös
• Yhdysvalloissa on suhteellisen siistiä ja roskaisuus teiden varsilla tai kaupungeissa ei juuri silmään pistä
• kaikki pizzat sisältävät pääasiassa pepperonia tai ”nautaa” jossakin muussa muodossa tässä lihan syöjien maassa
• lähes kaikissa osavaltioissa hintaan lisätään kassalla verot, joten tuotteen ja ostosten todellinen hinta paljastuu vasta kassalla – mikä välillä ärsyttää
• tippiä pitää muistaa jättää aina esim. hotellisiivoojille ja tarjoilijoille, joiden palkasta merkittävä osa koostuu tipistä ja palkka muutoin olisi todella heikko

Pelikaaneja Michigan järvellä