Saavuimme eilen puolilta päivin Grand Canjonin eteläiselle portille. Ostimme portilta vuoden voimassa olevan passin USA:n luonnonpuistoihin (Annual Pass 64 euroa). Olin kyllä jostakin ymmärtänyt, että sen voi hankkia vain netin kautta, mutta kyllä sen sai portilta ostaa. Se tulee halvemmaksi, jos aikoo käydä useammassa puistossa. Jos oikein ymmärsin, sillä pääsee sisälle puistoihin passin haltijan lisäksi yksi ajoneuvo ja kolme aikuista.
Grand Canjonin kuvaamiseen eivät sanat tahdo riittää! Se on sanoin kuvaamattoman kaunis, ihmeellinen, uskomaton, pelottava, uljas… Kymmenien mailien matkalla useita upeita näköalapaikkoja ja polkuja aivan jyrkänteen äärellä. Jos koskaan liikut lähimainkaan näillä seuduilla, älä jätä tätä kohdetta väliin! Näkymät ovat jotakin sellaista, jota et voi uskoa todeksi. Me vietimme koko päivän ja illan maisemien lumossa. Siellä on helppo lliikkua omalla autolla näköalapaikasta toiseen, mutta shuttle-bussillakin pääsee (sisältyy lipun hintaan). Alas kanjoniin voisi patikoidakin, mutta me jätimme moisen urheilun väliin.
GC:lla tapasimme suomalaisen perheen, joka oli niin ikään reissannut jo noin 9 kuukautta. Oli mukava vaihtaa kokemuksia ja huomata, että olimme kulkeneet samoissa paikoissakin. Kehuivat meille kovasti tuota Las Vegasin feikkikaupunkia ja koska se nyt on matkamme varrella niin pakko kai sit käydä ihmettelemässä paikkaa…johon ei alunperin ollut tarkoitus suuremmin seisahtua.
Yöelämämme on viime aikoina ollut monipuolista. Olemme nukkuneet öitä autossa, motelleissa ja yhden yön teltassa. Autossa yöpyminen on käytännöllistä silloin, kun ajetaan illalla pitkään. Silloin ei millään raaskisi enää maksaa motelliyöstä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ajamme jonkin ison 24 h auki olevan huoltoaseman pihaan, valitsemme riittävän näkyvän ja toisaalta riittävän rauhallisen oloisen parkkiruudun mieluiten toisten huoltoasemayöpyjien viereltä. Käännämme penkit taka-asentoon, tyynyt pään alle ja peitot niskaan. Ovet lukkoon ja hyvää yötä!
Viime yön kyllä nukuimme Grand Canjonin yhdellä P-paikalla, sillä romutimme telttailusuunnitelman nähtyämme säätiedotuksen; yöksi odotettavissa 2 astetta lämmintä. (Grand Canyonilla on satanut lunta joskus jopa keskikesällä.) Telttailukamppeet muuten ostimme usalaisesta ‘prismasta’. Teltta, makuupussit ja -alustat ja kylmälaukku köyhdytti meitä 40 euron verran. Joten ei kirpaise pahasti, kun jätämme ne asunnottomien lämmikkeeksi maasta poistuessamme.
Tänään pysähdyimme ostamaan aamupalaa Williams-nimisestä pikkukaupungista. Samalla Jouni tuli maininneeksi ääneen pihassa hääräävälle miehelle, että yksi renkaistamme näyttäisi vähän vuotavan. Hän löysi renkaasta ruuvin. Viereisellä rengaskorjaamolla sitten rengas paikattiin sen jälkeen, kun sekä Jouni että korjaamon isäntä olivat puhuneet Avisin edustajan kanssa puhelimessa. Pientä vääntöä mokoman pikkujutun vuoksi siitä missä korjataan ja millä hintaa, mutta nyt ainakin rengas on korjattu.

Auringon laskettua palailemassa takaisin autolle - näitä polkuja kulkee kanjonin äärellä kilometri kaupalla
Matka Las Vegasiin kulki karujen maisemien halki. Kivisiä vuoria, hiekkaa, piikkipensaisia tasankoja ja yksi suuri patorakennelma, mitä ei kyllä kauniiksi voi kehua. Rengaskorjaamon miehet sanoivat, että voisimme nähdä paljon kaktuksia matkalla Vegasiin, mutta ikävä kyllä sellaisia sarjakuvakaktuksia ei näkynyt. Niitä olisi kai etelämpänä. Mutta lämmintä sentään saimme – noin 35 C astetta oli mittarissa.
Aikaeroa täällä Nevadan osavaltiossa Suomeen on nyt 10 tuntia. Eli kun te siellä alatte heräillä, me vasta lähdemme hotellimme casinolle kasvattamaan matkakassaamme… Majoitumme Circus Circus -nimiseeen casino-hotelliin (hieman alle 40 e / yö). Alakerrassa on casino ja kokonainen pieni kaupunki. Noppaa, rulettia, pelikoneita ym. rahanteko välineistöä on kaikkialla ja casinoita vierivieressä. Eipä ollut suunnitelmissa täällä poiketa, mutta…hmm… kokemus tämäkin












Ulla sanoi,
23.05.2010 klo 16.10
Älkää nyt innostuko liikaa ja pelatko koko matkakassaa siellä casinoiden maailmassa. Kuvat ovat tosi hyviä ja selkeitä. Maisemat ovat mahtavan näköiset ja lämmintäkin tuntuu piisaavan. Täällä sataa vaihteeksi vettä ja lämpötilakin on laskenut normaali lukemiin. Mukavaa ja vaiherikasta matkaa teille.
Terveisin Ulla
eija niemi sanoi,
23.05.2010 klo 19.16
vau ompa näkymät ,upeaa ja varokaa pelikoneita ei se raha tule kuin elokuvissa.Ja tervetuloa mökille varmaan osaatte kun nyt olette kartoilla pysyneet…t Eija
Sami Verno sanoi,
09.07.2010 klo 13.33
Heips ja terkut meiltäkin! Mahtavaa oli törmätä suomalaisiin, siis teihin yllättävässä paikassa keskellä Arizonaa parisen kuukautta sitten! Ei muuta kuin tsemppiä ja miljoonien matkakokemusten muisteloita. Vernot