MisMeNyOllaa

Yhden yön yövyimme Wind Cave’n kansallispuiston leirintäalueella (Rapid City’n lähistöllä) teltassa. Systeemi on sellainen, että portilta otat kirjekuoren, kirjoitat siihen pyydetyt tiedot ja pudotat 12 dollarilla täytetyn kuoren lukolliseen laatikkoon. Ehkä kaikilla alueilla ei joka iltaista tarkistusta edes ole, mutta täällä vahdit kiersivät illalla tarkistamassa, että jokaisella oli kuoresta jäävä vastakappale leripaikkansa kohdalla kepissä.

Maisemat vaihtelevat...

...pääosin South Dakotan halki ajettaessa on näyttänyt hyvin vihreältä ja melko tasaiseselta....

tosin täälläkin vihreä tasaisuus vaihtui välillä kuin veitsellä leikaten...rotkoiksi ja erämaaksi

Meinasimme jäädä em. leirintäalueella kahdeksi yöksi, mutta kun aamulla heräsimme vesisateeseen, käärimme telttamme kasaan ja hyppäsimme autoon. Olimme illalla jutelleet erään kalifornialaispariskunnan kanssa ja he olivat antaneet vinkin, minkä tien varressa näkee varmasti preeriakoiria. Niinpä liian varhaisesta heräämisestä silmät sikkurallaan lähdimme jahtaamaan noita otuksia. Ja aluksi… ”täällä mitään preeriakoiria ole”…, ”ei voi olla totta, niitähän on joka puolella!” …Tuhansia.

Preeriakoirat kaivavat niityt täyteen koloja...

...ja eivät ole karjatilallisten suosiossa, koska syövät myös mieluusti mehevimmät apilat

Hiukan muistuttaa poroa ...(?)

Kun kauriita, preeriakoiria ja biisoneita oli ihmetelty riittävästi lähdimme ajamaan Black Hillsin alueelle katsomaan neljän Yhdysvaltain presidentin kallioon hakattuja päitä. Matkalla pysähdyimme tietysti ostamaan aamukahvit jostakin kahviosta, sillä täällä saa oikein hyvää kahvia!, kaivoimme leivät kylmälaukusta ja nautimme matkanteosta. Tie oli yhtä kiemuraa ja Jouni-paran pääkin meni ihan kiemuralle, kun pysähdyimme juttelemaan harrikkaporukan kanssa; mopedi pitäisi nyt ihan heti saada….ovat täällä niin halpoja

hmm...No...onhan ne...

Ajelemassa mukavia mutkikkaita pikkuteitä...

Kelit vaihtelevat niin nopeasti, ettei tahdo perässä pysyä. Näinä muutamina päivinä on ollut yli 30 asteen hellettä, pakkasyötä ja kaatosadetta ukkosmyrskyineen. Maisemallisesti ei voi muuta kuin ihmetellä, miten paljon täällä on tyhjää tilaa. Amerikkalaisittain pienehköä mäkeä riittää silmän kantamattomiin, South Dakotassa lähes kaikkialla on ollut vain vihreää – toisin kuin etelämpänä, missä oli hiekkaa, kalliota ja lähinnä piikkipensasta kasvavaa maata.

Poikkesimme myös Deadwoodin kaupungissa tutustumassa lännen historiaan ja saluunoihin...tässä saluunassa oli tunnelmaa...purut lattialla ja monenlaista räpellystä roikkumassa...

saluunan pokeripöytä...

Deadwoodin pääkatua

Kävimme Badlandsin luonnonpuistossa, mutta se ei nyt noiden aiempien puistojen jälkeen tuntunut oikein miltään. Elli, joka on ikuinen eläinten bonggaajaluonne, halusi nähdä jonkin puistossa elävän kettukoiran ja piikkisian. Silmät tarkkana maili toisensa perään ja vihdoin:

”Jarruta! Tuossa makasi piikkisika, varmasti oli jäänyt auton alle, kun makaa kuin raato tien poskessa… tai jos sekin leikkii kuollutta, kuten mäyrä…, täytyy olla varovainen…”

Jouni peruuttaa, katsoo ja nauraa, että tuosta piikkisiasta täytyy kyllä ihan ottaa valokuva…

...kaikenlaisia elukoita on siis bongattu ja nähty ihan tolkuttomasti...tässä "piikkisika"

Salt Lake Cityn 'takatalvi' maisemaa - onneksi autossa on alla 'paskat kesärenkaat'

Heräsimme Nephissä toukokuun 24.päivän aamuun pahaa aavistamattomina. Verhot avattuamme ei yhtään naurattanut: auto ja koko tienoo oli kunnon lumikerroksen peitossa! Lähdimme kuitenkin tuolta Salt Lake Cityn seudulta kohti Yellowstonen kansallispuistoa. Ymmärrettävistä syistä yövyimme vielä seuraavankin yön motellissa matkan varrella Pocatellossa ja pesimme pyykit motellin pesulassa. Lumet olivat onneksi jo sulaneet ja tiistai-päivä näytti paljon paremmalta kuin mitä sääennusteet olivat luvanneet. No koska emme ole mitään aamuihmisiä, niin saavuimme Yellowstonen länsi-portille vasta iltapäivän puolella.

Yellowstonessa joen rantapenkalla oli juuri syntynyt uusi biisoni-vasikka, 'jälkeiset' roikkuvat vielä emän peräpäässä. Tälläkin paikalla tien varressa oli puiston 'ranger' huolehtimassa siitä, etteivät turistit mene liian lähelle

Biisoneita näkee alueella satoja...

Yksinään vaeltelevat 'sonnit' liikkuvat teiden varsilla, parkkipaikoilla, ym. - oikaisevat ja näyttävät kulkevan juuri siitä kohtaa, mistä milloinkin huvittaa...

Tällä kertaa jälleen Annual-passilla sisään ja ajelemaan Yellowstonen luontoon. Ensimmäinen “ihme”, jota piti pysähtyä kuvaamaan, oli tien ylittävä kojootti. Onneksi olimme liikkeellä viikolla ja kevätaikaan, sillä suurin osa niistä yli 2 miljoonasta vuosittaisesta puistossa kävijästä vierailee alueella hiukan kesäisemmillä keleillä. Tiet puistossa kulkevat “nähtävyydeltä” toiselle ja usein esim. jokivartta seuraten. Kauniita paikkoja joille pysähtyä, katsella luontoa, syödä eväitä, käydä WC:ssä, levätä, on tien varressa jatkuvasti.

Hassu yhdistelmä on nähdä joki ja rinteessä poriseva kuuma geysiiri...

...tai vielä jäässä olevan järven rannassa pulputtavia kuumia geysiireja...

Nähtävää puistossa todella riittää. Kun tien vieressä tai tiellä kulkee eläimiä, tarkoittaa se sitä, että liikenne pysähtyy ja kaikilla on kamerat käsillä Kaikkialla on myös varoituksia siitä, missä on turvallista kulkea ja missä ei. Puiston kymmenet “rangerit” yrittävät parhaansa mukaan valvoa ja ohjata välillä tolkuttomasti poukkoilevia turisteja, jotka esim. eivät ymmärrä varoa riittävästi joka puolella vaeltavia biisoneita.

Kiva oli bongata myös tämä kansallislintu jokimaisemassa. Valkopäämerikotkalla oli kumppaninsa kanssa pesäpuuhat aluillaan..

Biisonit ovat kyllä koko puiston suola. Ne ovat niin rumia että ovat jo lähellä kauneutta. Elli ei suostunut monesti nousemaan autosta pois ollenkaan, kun buffalot käyskentelivät lähistöllä. Sitä paitsi Elli ei olisi suuresta rahastakaan suostunut liikkumaan missään patikointiin tarkoitetuilla alueillakaan, sillä siellähän on karhuja!

Maisemallisesti Yellowstonessa on myös paljon nähtävää

Käsitystä alueen laajuudesta saa esim. siitä, että ajoimme puiston alueella 2 pv:n aikana 260 mailia eli 420 km. Yritimme nähdä siis kaiken mahdollisen, ajamatta kuitenkaan yhtään ylimääräistä. Kaksi päivää on vain vielä hieman lyhyt aika tähän puistoon. Esim. Yellowstonen caldera – eli ns. supertulivuoren kraateri on laajudeltaan noin 50 x 80 km ja se on purkautunut viimeksi noin 13 000 vuotta sitten. Alue on edelleen vulkaanisesti hyvin aktiivisen oloinen ja kaikkialla alueella näkee geysireja eli kuumia lähteitä. (yht. n. 300 kpl).

Old Faithful purkautuu nimensä mukaisesti uskollisen säännöllisesti ja näyttävästi

tupruttavia geysiirejä siellä täällä ja 'polkuja - siltoja', jotka halkovat maisemaa...

jotkut geysiireista ovat kasvattaneet kuona-aineista itselleen näyttävän ulkomuodon

Vaikea oli uskoa todeksi näkemäänsä, kun kävelimme kuumien lähteiden ympärillä. Lähteet olivat erivärisiä ja -kokoisia, pulppusivat, sihisivät tai olivat hiljaa.  Geysireistä tulee mädän kananmunan hajua, mikä taitaa olla rikin aiheuttamaa. Alueilla kuljettiin rakennettuja käytäviä pitkin, eikä kyllä tehnyt mielikään pistää tossujaan höyryävään maahan.

jännä tunne, kun ajattelee kävelevänsä uinuvan tulivuoren kraaterissa...

upeita värejä rikki- ja bakteerikasvuston ansiosta geysiirienympäristössä...

Arvatkaapa, näimmekö karhun? Kyllä ja vieläpä mustan sellaisen. Oli niin söpö nalle, kun haisteli metsän reunassa maata ja nousi välillä kahdelle jalalle haistelemaan puunoksaakin. Elli tietty istua nökötti autossa, kun Jouni ja muut kieltoja noudattamattomat seisoivat tiellä ja valokuvasivat matkailijoista mitään piittaamatonta otsoa.

...toisena päivänä sitten viimein nähtiin metsän reunassa mustakarhu...

...oikea nallekarhu....

No lisäksi tietysti ihasteltiin lukuisia peuroja, hirviä, lintuja, maaoravia, murmeleita ja puiston siisteyttä. Joissakin osissa puistoa oli kesäistä, kun taas osassa puistoa oli vielä lähes täysi talvi. Majoitusvaihtoehtoja ja ruokapaikkoja on sekä puistossa että varsinkin länsi-portin ulkopuolella. Me kunnon sissit majoituimme tietty omaan tila-autoomme YS-kaupungissa, sillä emme uskaltaneet jäädä vuoristoon yöksi, koska oli luvattu lumisateita.

Yellowstonesta ajoimme yhtä soittoa iltamyöhäiseen itää kohti. Ylitimme riivatun korkean vuoriston pimeän aikaan ja välillä pelkäsimme, että tie olisi jo jäässä. Tai siis Elli hoiti taas tuon pelkäämisen, Jouni keskittyi ajamiseen. Myöhään ja todella väsyneinä parkkeerasimme automme pienessä Buffalo-nimisessä kaupungissa rekkojen viereen ja aloimme nähdä unia puumista, susista ja maakarhuista, joita emme YS:ssa nähneet.

Susibongareita näkyi siellä täällä - nämä odottivat saavansa kuvata sutta vastarannalta...omaa Swarowskin-putkea tuli täällä todella ikävä...

Las Vegasista meidän oli ajatus jatkaa San Franciscoon, mutta muutimme suunnitelmaamme viime hetkellä. Laskimme nimittäin tulevia ajokilometrejä ja pohdimme, että ei ehkä sittenkään jakseta lähteä ajamaan länsirannikolle. Ajoa olisi tullut helposti 2,5-3 tuhatta km enemmän ( = “selkä parka”). Niinpä käänsimme nokan kohti Zionin luonnonpuistoa, joka sijaitsee jkv Las Vegasista pohjoiseen valtatie 15 läheisyydessä. Saavuimme sinne perjantai-iltapäivällä yli 35 asteen lämpötilassa ja saimme kuulla, että eteläportin molemmat leirintäalueet ovat täynnä. Infon nainen kuitenkin mainitsi, että n. 7 mailin päässä St Georgen suuntaan on ilmainen leirintäalue…siis sinne

Päivät olivat lämpöisiä ja ensimmäinen yökin, mutta toisena yönä jo selkeän viileää. Sunnuntaiksi alueelle lupailtiin jopa lumisateen vaaraa, joten säätilat todella vaihtelevat.

Niinpä ajoimme leirintäalueelle, mikä ei oikeastaan ole muuta kuin villi/vapaa leiriytymisalue aivan Virgin-joen äärellä. Ei mitään palveluja – ei edes vessoja, mutta runsaasti leiriytyjiä (noin 100 hlöä ensimmäisenä yönä). Siellä yövyimme kaksi yötä teltassa. Oli oikein mukavaa! Telttailuahan olemme vuosien mittaan harrastaneet viikkotolkulla kesäisin Euroopassa, joten touhu on meille tuttua.

Zionin alue on hyvin hoidettua ja alkumatkasta...

...polut ovat leveitä ja helppokulkuisia...alas tosin alkaa olla jo matkaa...

Alhaalta kiemurteleva polku soi välillä muutamia varjopaikkoja...

Zionissa ihmisiä kuljetetaan ilmaisilla shuttle-busseilla luonnonpuistoalueella – omilla autoilla alueelle ei pääse. Heti aamulla lähdimme vaeltamaan Angels landing -reitille. Se oli 8,7 km pitkä reitti ylös vuorelle. Ensimmäiset kilometrit olivat hyvin rakennettua polkua. Viimeiset kilometrit olivat todella haasteellisia. Kuljettiin aivan jyrkänteiden reunoilla, eikä polku ollut muuta kuin jalansija toisensa perään. Välillä oli ketjuja, joista pitää kiinni, välillä mentiin omaan tasapainoon luottaen ja alas oli matkaa. Yksikin harha-askel ja alas olisi päässyt varsin pikaisesti.

...matkalla oik. näkyvälle huipulle kiemurteli polku...

...joka hiljalleen alkoi muuttua todella haasteelliseksi...

...Elli vaihtoi kesämekon päälle, sillä hiki alkoi todella pukata pintaan...

..ja kompasteluun ei sitten ollut varaa yhtään...

reitti edessä näkyvälle huipulle kulki kapeikosta, jossa rotko oli hyvin lähellä molemmin puolin...

...vastaan tulevien ihmisten ohittaminen aiheutti välillä haasteellisia tilanteita kapealla polulla...

Elli ylitti kyllä itsensä nousemalla aivan huipulle saakka, sillä mahdollisuus olisi ollut jäädä hiukan aiemmalle tasanteelle ihastelemaa maisemia. Mutta koska Elli kulki edellä, niin Jounin oli pakko uskaltaa ja seurata perässä huipulle Huipulta olikin sitten huikeat näkymät! Lämpöä oli n. 25 astetta ja tuuli melkoisesti. Todella hullun hauska reissu!!! Monilla ihmisillä näytti olevan aivan liian vähän juotavaa ja syötävää tuolle reitille mukanaan. Teki jopa mieli sanoa joillekin, että älä lähde pelkän puolen litran vesipullon kanssa 4-5 tunnin reissulle vuoristoon kiipeilemään.

Tauko huipulla ja eväiden syönti huikeissa maisemissa olikin sitten huipennus...

alhaalla siinteli tie, joki, ja bussin kolmion mallinen parkkipaikka, jolle tuo vaalea (bussi) piste kuvan oik. reunassa on juuri saapumassa

ylhäällä ihailtiin myös kukkivia kaktuksia

...ja sitten samaa reittiä alas

Zion on todella hieno tutustumiskohde, mitä voimme suositella hyvillä mielin. Alueella on mahdollisuus myös meloa tai harrastaa vaativampaa kallioseinillä kiipeilyä. Ja alueelta löytyy myös lukuisia kauniita ja fyysisesti ei kovinkaan vaativia reittejä. Annual passi kävi sinnekin, eikä mitään henkilötodistusta vaadittu portilla – myymme siis mielellämme vuosipassimme alennettuun hintaan heti reisumme jälkeen jollekin Amerikan matkaajalle. Passi on voimassa vuoden 2011 toukokuuhun saakka ja käy kaikkiin national parkeihin. Ilman passia hinnat national park-alueille ovat olleet 25 dollaria/hlö.

Nyt olemme sitten ajelleet pohjoiseen päin ja matkaa Salt Lake City:n on hiukan alle sata mailia. Pysähdyimme yöksi motelliin, sillä yön aikana luvassa on mahdollisesti lumisadetta.

tyypillinen 'tienvarsimotelli'

Saavuimme eilen puolilta päivin Grand Canjonin eteläiselle portille. Ostimme portilta vuoden voimassa olevan passin USA:n luonnonpuistoihin (Annual Pass 64 euroa). Olin kyllä jostakin ymmärtänyt, että sen voi hankkia vain netin kautta, mutta kyllä sen sai portilta ostaa. Se tulee halvemmaksi, jos aikoo käydä useammassa puistossa. Jos oikein ymmärsin, sillä pääsee sisälle puistoihin passin haltijan lisäksi yksi ajoneuvo ja kolme aikuista.

Kuvassa näkyvä - virtaava Clorado River on noin 1500 m alempana

Grand Canjonin kuvaamiseen eivät sanat tahdo riittää! Se on sanoin kuvaamattoman kaunis, ihmeellinen, uskomaton, pelottava, uljas… Kymmenien mailien matkalla useita upeita näköalapaikkoja ja polkuja aivan jyrkänteen äärellä. Jos koskaan liikut lähimainkaan näillä seuduilla, älä jätä tätä kohdetta väliin! Näkymät ovat jotakin sellaista, jota et voi uskoa todeksi. Me vietimme koko päivän ja illan maisemien lumossa. Siellä on helppo lliikkua omalla autolla näköalapaikasta toiseen, mutta shuttle-bussillakin pääsee (sisältyy lipun hintaan). Alas kanjoniin voisi patikoidakin, mutta me jätimme moisen urheilun väliin.

tietty piti ottaa kuvia, jossa ollaan lähellä jyrkänteen reunaa...

GC:lla tapasimme suomalaisen perheen, joka oli niin ikään reissannut jo noin 9 kuukautta. Oli mukava vaihtaa kokemuksia ja huomata, että olimme kulkeneet samoissa paikoissakin. Kehuivat meille kovasti tuota Las Vegasin feikkikaupunkia ja koska se nyt on matkamme varrella niin pakko kai sit käydä ihmettelemässä paikkaa…johon ei alunperin ollut tarkoitus suuremmin seisahtua.

Jyrkänteen lähistöllä voi käydä hullusti, sillä kaiteita ei ole läheskään joka puolella

Yöelämämme on viime aikoina ollut monipuolista. Olemme nukkuneet öitä autossa, motelleissa ja yhden yön teltassa. Autossa yöpyminen on käytännöllistä silloin, kun ajetaan illalla pitkään. Silloin ei millään raaskisi enää maksaa motelliyöstä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ajamme jonkin ison 24 h auki olevan huoltoaseman pihaan, valitsemme riittävän näkyvän ja toisaalta riittävän rauhallisen oloisen parkkiruudun mieluiten toisten huoltoasemayöpyjien viereltä. Käännämme penkit taka-asentoon, tyynyt pään alle ja peitot niskaan. Ovet lukkoon ja hyvää yötä!

Auringon laskiessa värit vaihtuvat

Viime yön kyllä nukuimme Grand Canjonin yhdellä P-paikalla, sillä romutimme telttailusuunnitelman nähtyämme säätiedotuksen; yöksi odotettavissa 2 astetta lämmintä. (Grand Canyonilla on satanut lunta joskus jopa keskikesällä.) Telttailukamppeet muuten ostimme usalaisesta ‘prismasta’. Teltta, makuupussit ja -alustat ja kylmälaukku köyhdytti meitä 40 euron verran. Joten ei kirpaise pahasti, kun jätämme ne asunnottomien lämmikkeeksi maasta poistuessamme.

Linnutkin osaavat täällä poseerauksen...

Tänään pysähdyimme ostamaan aamupalaa Williams-nimisestä pikkukaupungista. Samalla Jouni tuli maininneeksi ääneen pihassa hääräävälle miehelle, että yksi renkaistamme näyttäisi vähän vuotavan. Hän löysi renkaasta ruuvin. Viereisellä rengaskorjaamolla sitten rengas paikattiin sen jälkeen, kun sekä Jouni että korjaamon isäntä olivat puhuneet Avisin edustajan kanssa puhelimessa. Pientä vääntöä mokoman pikkujutun vuoksi siitä missä korjataan ja millä hintaa, mutta nyt ainakin rengas on korjattu.

Auringon laskettua palailemassa takaisin autolle - näitä polkuja kulkee kanjonin äärellä kilometri kaupalla

Matka Las Vegasiin kulki karujen maisemien halki. Kivisiä vuoria, hiekkaa, piikkipensaisia tasankoja ja yksi suuri patorakennelma, mitä ei kyllä kauniiksi voi kehua. Rengaskorjaamon miehet sanoivat, että voisimme nähdä paljon kaktuksia matkalla Vegasiin, mutta ikävä kyllä sellaisia sarjakuvakaktuksia ei näkynyt. Niitä olisi kai etelämpänä. Mutta lämmintä sentään saimme – noin 35 C astetta oli mittarissa.

Huone ilman ennakkovarausta järjestyi tältä casinolta helposti

ja sitten tutustuttiin lähistön muihinkin casinoihin

Aikaeroa täällä Nevadan osavaltiossa Suomeen on nyt 10 tuntia. Eli kun te siellä alatte heräillä, me vasta lähdemme hotellimme casinolle kasvattamaan matkakassaamme… Majoitumme Circus Circus -nimiseeen casino-hotelliin (hieman alle 40 e / yö). Alakerrassa on casino ja kokonainen pieni kaupunki. Noppaa, rulettia, pelikoneita ym. rahanteko välineistöä on kaikkialla ja casinoita vierivieressä. Eipä ollut suunnitelmissa täällä poiketa, mutta…hmm… kokemus tämäkin

Väkeä riittää pelipöytien äärellä oli kello mitä tahansa

Maisemissa ei ole ollut valittamista, mutta välimatkat ovat kyllä melkoisia, kun paahtaa aavikoiden halki

Asumukset ovat tällä seudulla vaatimattomia, maasto karua ja karjaakaan ei tahdo nähdä

Maisemat ovat täällä uskomattomia ja niin erilaisia. Ajeltiin eilen illalla Gallupin kaupungista suoraan ylös – pohjoiseen päin – kohti näitä intiaanimaita. Matkalla oli pienoista hiekkamyrsyä ja välillä hiukan vesisadetta. Mutta täällä Utahin puolella sijaitsevassa Navajo intiaanien Monument Valleyssa paistoi onneksi vielä ilta aurinko.

Leirintäalue ylhäällä kallioiden kätköissä...tie "ulos" preerialle ja valtateille kulki edessä näkyvästä solasta.

Asuntovaunut ja -autot ovat melkoisen suuria täälläpäin, mutta telttailuakin harrastetaan perinteisesti ja alueelta löytyi myös hyviä teltta paikkoja

Teltta saatiin pystyyn nopeasti ja sitten vielä ihasteltiin näitä upeita punertavia kalliomaisemia. Kertovat, että täällä näissä maisemissa on kuvattu useimmat länkkärileffat.  John Waynen voi siis kuvitella ratsastamaan kalliomonumenttien editse intiaanit perässään ;-)

Teltta pystyssä ja grillistä savu nousee jo

Näitä tällaisia 'monumentteja' - pöytävuoria...

...on tässä laaksossa useita

Siis ajamalla Kayenta nimisestä paikasta noin 20 mailia ylöspäin löytyy tämä upea Monument Valley. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Seuraavaksi kohteeksi tämän jälkeen sopii sitten tietty tuo lähistöllä sijaitseva Grand Canyon.